
Katsotuimmat paikat
Pariisin kasvitieteellinen puutarha
Pariisin Jardin des Plantes on monia muita kasvitieteellisiä vaatimattomampi, mutta kaunis.
Pariisin kasvitieteellinen puutarha on huomattavasti vaatimattomampi kuin esimerkiksi Berliinin kasvitieteellinen puutarha. Joku voisi jopa erehtyä uskomaan, että kyseessä on vain tavallista kauniimmin kasveilla koristeltu puisto.
En ehkä matkustaisi Pariisiin pelkästään tämän takia, mutta jos kaupungissa sattuu olemaan, niin suurilta osin ilmainen puutarha on visiitin arvoinen. Samalta alueelta löytyy myös pienimuotoinen eläintarha, joka varmasti viihdyttää ainakin perheen nuorempia.
Perenna ja kukkaistutukset ovat hyvinkin kauniita puistossa. Lisäksi vanhojen puiden alta löytyy pitkät rivit penkkejä, jossa voi huoletta lepuuttaa jalkojaan.
PS. Älkää uskoko ettenkö kuitenkaan arvostaisi kyseistä puutarhaa. Kaikki on viimeisen päälle laitettua ja kaunista. Omasta mielestäni se ei kuitenkaan pärjää Berliinin vastaavalle.
Kuvia Pariisin kasvitieteellisestä puutarhasta
Saat tuoreet viestit blogistani suoraan sähköpostiin. Ei roskapostia. Ikinä.






