Berliinin kasvitieteellinen puutarha
Botanischer Garten Berlin on erinomainen paikka hengähtää Berliinin sykkeestä.
Sain taannoin erinomaisen tilaisuuden tutustua Berliinin kasvitieteelliseen puutarhaan lomamatkan yhteydessä. Lyhyen U-bahn (metro) matkan takaa löytyi upea kokonaisuus, jota kävisi mielellään katsomassa useamminkin. Aikaa on syytä varata runsaasti.
Botanischer Garten Berlin sisältää muun muassa todella suuret kasvihuoneet täynnä trooppisia kasveja, laajoja metsäalueita ja upeasti hoidettua istutuksia. Yksi mielenkiintoinen osa Berliinin kasvitieteellistä puutarhaa on mielestäni tuoksu ja kosketus puutarha. Se on tarkoitettu esimerkiksi näkövammaisille. Voinkin kertoa että tuoksu oli hurmaava.
Botanischer Garten perii sisäänpääsymaksua 6 euron verran per henkilö (joka tuntui hyvinkin kohtuulliselta). Aikaa kannattaa mielestäni varata noin 3-4 tuntia, riippuen siitä kuinka tarkasti haluaa tutustua eri lajikkeisiin. Lisäksi alueella sijaitseva museo vie aikaa.
Alueella on lukuisia penkkejä ja ihania levähdyspaikkoja, joten jalkoja ei tarvitse väsyttää hirmuisesti. Lapsillekin löytyy mielenkiintoisia yksityiskohtia. Suurimmassa kasvihuoneessa löytyy lammikko, jonka yli pääsee askeltamalla kiveltä toiselle. Matalassa lammikossa ui suhteellisen suuria kaloja, joten lapset ovat väistämättä ihastuneita.
Berliinin kasvitieteellinen puutarha – kuvia
Tässä vielä liuta kuvia Berliinin kasvitieteellisestä puutarhasta. Toiset parempia, toiset ei.
Saat tuoreet viestit blogistani suoraan sähköpostiin. Ei roskapostia. Ikinä.








